Seksityö on osa sateenkaarihistoriaa, mutta se häivytetään usein taustalle. Monet Stonewalliin ja siitä seuraaviin kansannousuihin osallistuneista kuten Marsha P. Johnson ja Sylvia Rivera myivät seksiä. Osa sen aikaisen poliisihäirinnän perusteluja olivat seksityöratsiat. Syy siihen, miksi niin moni LGBTQ ihminen teki seksityötä, johtui suurelta osin siitä, että queer-ihmisten työnsaanti mahdollisuudet olivat tuolloin erittäin rajalliset.
Tänä päivänä osalle queereista seksityö on ammatinvalinta siinä missä muutkin, osalle edelleen systeemisestä epätasa-arvosta johtuva ainut vaihtoehto.
Seksi- ja erotiikka-ala kattaa laajasti eri palveluiden myynnin. Tämän punaisen sateenvarjon alle kuuluu mm. eroottinen hieronta, strippaus, BDSM- ja fetissipalvelut, porno ja monet netin fanisivut.
Riippumatta siitä onko valinta seksityön tai erotiikan tekemisestä selviytymiskeino, leipätyö vai kutsumusammatti, jokaisella seksityöntekijällä tulisi olla oikeus tehdä työtään ilman häpeää ja stigmaa. Työtä tulisi voida tehdä myös ilman viranomaisten pelkoa.
Suomessa seksityön tekeminen ja seksin ostaminen on laillista. Kuitenkin seksityön tekeminen on peruste esimerkiksi Eu:n ulkopuolelta tulevan käännytykseen. Nykyinen epämääräinen parituslainsäädäntö ei mahdollista kahden seksityöntekijän työskentelyä yhdessä ilman pelkoa paritussyytteestä.
Seksityötä tulisi kohdella kuten muutakin työtä ja siihen kohdistuva sääntely tulee purkaa. Siksi kannatan seksityön täyttä dekriminalisoinnistä Suomessa.
Konkreettisena esimerkkinä Helsinki Pride ei hyväksynyt hakemustani Pride yhteistyökumppaniksi vuonna 2023. "Olemme keskustelleet asiasta oikeudellisen neuvonantajatahomme kanssa, joka toi hyvin selkeästi esiin, ettemme voi ottaa kumppaneiksi tai ohjelmistoomme tahoja tai tapahtumia, jotka voidaan katsoa seksuaalipalveluiden markkinoinniksi."
Tulkitsen tästä viestistä, että jos he olisivat hyväksyneet minut yhteistyökumppanikseen, heitä olisi voitu syyttää parituksesta, mikä on älytöntä. En syytä tästä Helsinki Pride -yhteisön toimijoita, vaan Suomen epäselvää ja aikansa elänyttä parituslainsäädäntöä.
Vaikka en voi tehdä virallista yhteistyötä Helsinki Priden kanssa, aion silti osallistua Helsinki Pride kulkueeseen Pro-tukipisteen seksityöblokissa ja marssia ylpeästi seksityön dekriminalisoinnin ja muiden queer seksityöntekijöiden oikeuksien puolesta.
*Blogin alkuosa on julkaistu ensimmäisen kerran vieraskynä kirjoituksena vuonna 2022 @sonjasphoto instagram tilillä
Comments